Hankkeen päätöswebinaari tulossa syksyllä 2026

Hankkeen päätöswebinaarissa tullaan esittelemään hankkeen tulokset sekä keskustelemaan työn muutoksen vaikutuksista alan osaamistarpeisiin tulevaisuudessa. Tarkempi ohjelma ja aikataulu julkaistaan sen valmistuttua.

Työelämän muutos ja aloitustason työpaikkojen rooli

Hankkeen toisessa työpajassa käsiteltiin taloushallinnon työn muutosta sekä muuttuvia osaamistarpeita. Hankkeessa käsiteltiin kokonaisuutta alalla jo toimivien työntekijöiden näkökulmasta. Työn muutos ja muuttuvat osaamistarpeet vaikuttavat kuitenkin myös taloushallinto- ja rahoitusalalle hakeutuviin vastavalmistuneisiin ja tulevat muuttamaan oppilaitoksien opetusmenetelmiä. Hankkeen projektipäällikkö Tatu Saarinen on julkaissut taustoittavan artikkelin aiheesta, jonka pääset lukemaan alla olevasta linkistä. Hankkeen tulosten ja kokemusten […]

Yleistetyt simulaatiotilanteet

Hankkeen simulaatiokoulutukset järjestettiin syksyllä 2025. Ensin jokaisen yrityksen / tiimin esihenkilön kanssa räätälöitiin jokaisen tiimin / yrityksen tarpeisiin kolme erilaista simulaatiotilannetta, joita testattiin koulutuksissa. Koulutuksia järjestettiin 10 ja niihin osallistui yhteensä 106 henkilöä. Koulutuksiin laadittiin yhteensä 30 erilaista simulaatiotilannetta. Simulaatioiden jälkeen hankkeessa laadittiin keväällä 2026 viisi esimerkkisimulaatiotilannetta vapaaseen käyttöön. Tilanteet perustuvat hankkeessa saatuihin kokemuksiin. Niitä […]

Haastattelut simulaation vaikuttavuudesta ja hyödynnettävyydestä

Olemme hankkeessa edenneet vaiheeseen, jossa lähdemme tutkimaan simulaatiomenetelmän vaikuttavuutta sekä hyödynnettävyyttä alalle. Simulaatioiden tutkimusta varten toteutamme teemahaastattelut osallistuneiden yritysten yhteyshenkilöille kevään 2026 aikana. Haastattelut suoritetaan Teamsillä ja hankkeen projektipäällikkö on lähettänyt viestiä yhteyshenkilöille sekä linkin, josta voi varata itselleen parhaiten sopivan haastatteluajan. Tulemme julkaisemaan tuloksia sekä simulaatioiden jälkeen toteutettujen palautekyselyiden että haastattelujen pohjalta loppukeväästä / […]

Taloushallinnon työtehtävät vaativat laajaa osaamista

Hankkeen ennakoinnin ja asiakaspalveluosaamisen asiantuntija Kirsi Kallioniemi (HL) on kirjoittanut artikkelin hankkeen työpajoissa toteutetusta osaamisen tunnistamisesta. Artikkeli on julkaistu LAB Pro alustalla ja pääset lukemaan sen tästä.

Simulaatiot loka-joulukuussa 2025

Ensimmäisen yritysryhmän (7 yritystä) simulaatiokoulutukset järjestetään LAB-ammattikorkeakoulun kampuksen simulaatiokeskuksessa loka-joulukuussa 2025. Hankkeeseen osallistuvat yritykset voivat varata sopivan simulaatiopäivän heille toimitusta simulaatiokalenterista. Lähetämme kaikille osallistuville yrityksille / tiimeille kutsun tilaisuuteen sähköpostitse, alla kuitenkin yleistä tietoa simulaatiokoulutuksesta. Tervetuloa Talouden asiakaspalveluosaamisen simulaatiot -hankkeen simulaatiokoulutukseen Mukkulankadun kampuksellemme! Olemme valmistelleet tiimien esimiesten kanssa teille kolme simulaatio casea, jotka liittyvät tiiminne […]

Taloushallinnon työnkuva murroksessa – mitä tilitoimistoissa tehdään tänään?

Hankkeen ensimmäisen työpajan tehtäväkokonaisuuden tavoitteena oli tunnistaa, tehdä näkyväksi sekä sanoittaa osallistuvien yritysten henkilöstön omaa työtä alan näkökulmasta ja pohtia työhön liittyviä asiakaspalvelutehtäviä. Hankkeen asiantuntija laskentatoimen lehtori Sirpa Varajärvi on julkaissut artikkelin työpajan keskeisistä havainnoista. Pääset lukemaan artikkelin LAB Pro alustalta painamalla tästä.

Taloushallinnon trendit ja työntekijöiden näkemyksiä alan muutosvoimista

Hankkeen toista työpajaa varten kerättiin ennakkokyselyllä tietoa alan työntekijöiden näkemyksistä alan trendeistä ja muutosvoimista. Hankkeen projektipäällikkö Tatu Saarinen on julkaissut blogitekstin keskeisistä tuloksista. Pääset lukemaan LAB Focus alustalla julkaistun blogitekstin täältä.

Simulaatiokeskustelut elokuussa

Hankkeen ensimmäisen yritysryhmän yrityskohtaiset simulaatioiden suunnittelukeskustelut (10 kpl) toteutettiin elokuussa 2025. Keskusteluiden jälkeen hanketiimi on laatinut jokaiselle yritykselle / tiimille kolme tiimin työtehtäviin liittyvää asiakaspalvelucasea, joita tullaan testaamaan simulaatioissa syksyn 2025 aikana. Yritysten vastuuhenkilöt voivat vielä kommentoida ja tarkentaa laadittuja simulaatiotilanteita ennen simulaatiokoulutusta. Hanketiimi kiittää yritysten vastuuhenkilöitä mielenkiintoisista keskusteluista, joiden seurauksena saatiin rakennettua monipuolisia testattavia […]

Työpajan 2 materiaalit

Hankkeen toiset työpajat järjestettiin osallistuville yrityksille touko-kesäkuussa 2025. Työpajassa keskityttiin alaa koskeviin tulevaisuuden muutoksiin. Työskentelyn aikana luotiin erilaisia tulevaisuuskuvia ja pohdittiin niiden vaatimaa osaamista. Lopuksi listattiin tärkeimpiä tulevaisuuden osaamistarpeita työtehtävän ja asiakaspalvelun näkökulmasta. Työpajan 2 materiaaleja voit tarkastella alta.